Kohti vai karkuun?
Oletko huomannut, miten tehokkaasti uhan kokemus blokkaa ajattelua ja estää ideoiden syntymistä?
Jos tilanne tuntuu uhkaavalta, näkökenttä kapenee, päättelykyky heikkenee ja oivallusten syntyminen häiriintyy
Ja toisinpäin. Kun olo on turvallinen, on helppo mennä kohti. Näkökenttä laajenee, luovuus lisääntyy, oppiminen ja ongelmanratkaisukyky paranee ja syntyy oivalluksia.
Esimerkki: käärmeitä kaikkialla
Oli valaisevaa huomata, miten pelko hetkeksi jumitti omat ajatukseni viikonlopun juoksulenkillä aivan täysin.
Lähdin lauantaiaamuna tavalliseen tapaan metsään lenkille. Normisti aivoni pursuavat ideoita lenkin aikana. En lähde metsään hakemaan ideoita, vaan hikeä ja hengästymistä, mutta kerta toisensa jälkeen joukko keskeneräisiä asioita loksahtaa paikoilleen juurikin juostessa. Keho on juostessa työn touhussa, mutta aivot saavat samalla vaellella vapaita. Vasen, oikea, vasen, oikea -rytmi ei kuormita kognitiivista kapasiteettia – ja silloin piuhat yhdistyvät.
Juoksun loppumetreillä tajusin yhtäkkiä, etteivät aivoni olleet tuntiin tuottaneet mitään. Oli niin poikkeuksellista, että havahdutti pohtimaan, miksi eivät. Ja tajusin oitis: uhkatutkani oli niin voimakkaasti päällä, ettei luovuudelle ja ideoille ollut jäänyt mitään sijaa.
Olen aika vahvasti käärmekammoinen ja faceboof-fiidissäni oli päiväkausia luikerrellut kavereiden käärmekuvia. Yksi oli ajanut kyyn päälle pyörälenkillä ja toinen törmännyt käärmeisiin sienireissullaan. Itsekin olin edellisellä lenkillä melkein astunut kyyn päälle varovaisuudestani huolimatta. Uhka, pelko ja kammo taas törmätä käärmeisiin oli niin suuri, ettei aivoihin mahtunut muuta.
Onko uhka vai turvallista?
Meillä ihmisillä aivot tsekkaavat jatkuvasti ympäristöä ja omia ajatuksia. Onko edessä jokin uhka? Onko turvallista jatkaa? Menenkö kohti vai käännynkö karkuun? Mikä vaara tässä on vai onko tiedossa sittenkin palkkio?
Työyhteisön muutostilanteissa uhan kokemus jäädyttää ihmiset. Kohti tila sen sijaa ruokkii ideoita, luovuutta ja yhteistyötä. Hyvä ihmisten johtaminen on mahdollisuus luoda työyhteisöön selkeyttä, auttaa ihmisiä eteenpäin ja vahvistaa heidän psykologisen turvallisuuden kokemustaan.
Kannattaa siis vaalia, varjella ja vahvistaa sitä, että
on turvallista yhdessä tutkia ja oppia,
tavoitteet ovat houkuttelevia ja saavutettavissa olevia,
on vaikutusmahdollisuuksia ja onnistumisen kokemuksia,
jokainen tuntee olonsa arvokkaaksi ja
kokee olevansa osa porukkaa.
Kun muutos on matka, jota tehdään yhdessä ja otetaan kaikkien aivot käyttöön, osallisuuden tunne vahvistaa maaliin pääsyä.
Lue lisää työyhteisön kestävästä yhdessä kehittämisestä täältä.
Lue lisää muutoksista tästä blogitekstistä: Hyvä muutos työyhteisössä
#muutos #uhka #kohti #psykologinenturvallisuus #muutosjohtaminen #johtaminen #luovuus #ideointi #kehittäminen #oppiminen