Hyvä muutos työyhteisössä – Tukea uudistumiseen

Moni työyhteisö elää nyt murrosaikaa. Tunnistetaan, että toimintatapoja on uudistettava,
Ideoita kehittämispäivään

Moni työyhteisö elää nyt murrosaikaa. Tunnistetaan, että toimintatapoja on uudistettava, mutta kysymyksiä on vielä enemmän kuin vastauksia.

Elämä epävarmuudessa ja keskellä muutosta voi olla raskas kokemus. Ja vielä raskaammalta olo tuntuu, jos sisuksissa on uskomus, että pitäisi tietää ja antaa vastauksia muille.

Kenellä on vastaukset?

Tuohon kysymykseen vastaaminen kertoo paljon ihmisyyteen, oppimiseen, motivaatioon, uudistumiseen ja muutokseen liittyvistä käsityksistämme. Voiko työyhteisön uudistumisen rakentua sen varaan, että vastauksia ja ratkaisuja odotetaan vain harvoilta ja valituilta. Onko aitoa muutosta, että ratkaisut keksitään pienessä porukassa ja sitten tarjoillaan ne henkilöstölle valmiiksi mietittyinä? Että jalkautetaan oma malli ja odotetaan toisen avaavan sille suoraan sylinsä?

Miten työyhteisö uudistuu?

Tuo kysymys on kehittämisen keskiössä. Se, miten johto kysymykseen vastaa, ohjaa tekemistä. Ohjaa, vaikkei kukaan kysymystä kysyisi eikä kukaan kysymykseen vastaisi. Uskomukset ovat sisällämme olevia käsityksiä, jotka ohjaavat tarkkaavaisuutta ja valintoja. Ne saavat meidät näkemään tiettyjä asioita ja jättävät pimentoon toisia. Jos ei koskaan pysähdy ravistelemaan omaa päätään ja miettimään omia uskomuksiaan, jää paljon potentiaalia käyttämättä.

Tämä teksti pohjautuu näkemykseen, että hyvä muutos on onnistunutta vuorovaikutusta. Se miten hyvin muutoksessa onnistutaan, on riippuvainen siitä, millä tavalla ihmiset ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Vuorovaikutus on sekä keino kirkastaa tavoitetta että tehdä matkaa kohti määränpäätä.

Uudistuminen

Uudistuminen on sitä, että otetaan kaikkien aivot käyttöön ja tullaan yhdessä paremmiksi:

  • suunnataan katse vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin,
  • tarkistetaan pelisäännöt,
  • luodaan uusia hyviä käytäntöjä ja
  • opitaan koko ajan lisää

Kysymyksillä johtaminen avaa ajattelua ja houkuttelee osallistumaan. Näiden kysymysten ääreen kannattaa pysähtyä,  mutta ei pelkästään johtoryhmässä. Henkilöstöllä on paljon annettavaa, kun aidosti halutaan kuunnella.

  • Miten suuntaa yhdessä tarkennetaan?
  • Miten tavoitetta avataan ja haetaan yhteistä kieltä?
  • Miten tuetaan vanhasta luopumista ja luodaan samalla uutta?
  • Miten yhdessä ideoidaan ja pallotellaan ajatuksia?
  • Miten yhdessä tehdään muutosmatkaa ja tarkistetaan matkalla suuntaa?
  • Miten tehdään näkyväksi onnistumisia?

Kuten huomasit kysymyksissä toistuu sana ”yhdessä”. Kertoo, että yhteistyössä on voimaa ja vaikuttavuutta. Ottaa käyttöön ihmisten aivot ja tarkasteluperspektiivi laajenee. On hyvin erilainen tapa toimia kuin se, että johtoryhmä päättää valmiiksi ja sitten jalkauttaa.

Uudenlaiset työtavat ja yhteistyön muodot

Miten työtä meillä kannattaa tehdä? Tuo kysymys on uudistumisen ytimessä, jos mietitään sitä, mitä paluu toimistoille tarkoittaa. Kysymys on uusista työn tekemisen tavoista. Vanhaan ei ole paluuta, mutta uusi ei välttämättä ole kirkastunut. Ja välitilassa eläminen vie energiaa. Työn tekemisen murros on haastaa kirkastamaan oman busineksen ytimen.

Millaista yhteistyötä tarvitaan, että tavoitteet saavutetaan? Miten toimitaan pitkälläkin tähtäimellä niin, että ihmiset kohtaavat toisensa, vaihtavat ajatuksia, haluavat auttaa toisiaan ja yhdessä saavuttaa tavoitteita. Uteliaisuus, rohkeus, aitous, luottamus ja arvostus kannattelevat, vaikka oltaisiin fyysisesti etäällä.

Miten teillä rakennetaan hyvää tulevaisuutta?

Tarvitaan vuorovaikutusta, joka antaa tekemiselle suunnan, raamit ja merkityksen. Semmoinen avaa ajattelua ja vahvistaa psykologista turvallisuutta. On juuri sellainen maaperää, josta uudistuminen kumpuaa.

Miten sinä johtajana käynnistät keskustelua ja johdat yhteistä kehittämistä? Miten hyödynnät aivoja ympärilläsi – eli sitä potentiaalia, joka kaikissa ihmisissä piilee?

Miten tästä eteenpäin?

Tartu ojentamaani käteen ja jatketaan keskinäistä sparrausta ja ratkaisujen esiin houkuttelua. Lue lisää pk-yrityksen uudistumisen tuesta tästä: Ely-tukea pk-yrityksen uudistumiseen